Roslings Manorin historia

Roslingsin kiinteistö on Pernajan Särkilahden kulttuurimaisemassa sijaitseva hirsirakenteinen “Naisopettajan kansakoulu 2b”, lisärakennuksineen, jonka on piirtänyt Yrjö Sadeniemi. Koulun naapurina seisoo Lill-Särklaxin kartano ja Särkilahden toisella puolella Särklax Gård, jonka vaiheisiin liittyy mm. Serlachius -suvun juuret 1600-luvulla.
Tontin nimi pohjautuu Suokukan (Andromeda polifolia) ruotsinkieliseen nimeen Rosling.
Yli 100-vuotiaan Roslingsin rakennukset ovat valmistuneet autonomian aikana, n. vuonna 1911.
Julkisena rakennuksena sen rakentamiseen tarvittavat varat on senaatti aikanaan anonut Venäjän tsaarilta, mistä muistuttavat dokumentit on talletettu Kansallisarkistoon.
Roslings on toiminut kouluna 1960-luvulle, minkä jälkeen se on ollut yksityisomistuksessa. Puutarhaa on kehitetty 1990-luvun puolivälistä, unohtamatta biodiversiteettiä ja luonnontilaisia niittyjä. Sen kehyksenä on satavuotias alkuperäispuusto, johon kuuluu kuusia, koivuja, lehtikuusi ja majesteettinen punatammi.
Ota yhteyttä!

Taina Suonio
FM, ympäristöbiologi ja maisemasuunnittelija
Roslings Manor Gardens
Kvarnudden 12
07930 Pernaja
FINLAND
Tel: +358 (0)50 44 35 789
taina.suonio@rmgardens.fi
Y-tunnus: 2526251-7
Löydät minut myös LinkedIn, Twitteristä, Facebookista ja Instagramista
Roslings Manorin historia
Roslings Manor, ESTD 1911

Tontin nimi pohjautuu Suokukan
Roslingsin kiinteistö on Pernajan Särkilahden kulttuurimaisemassa sijaitseva hirsirakenteinen “Naisopettajan kansakoulu 2b”, lisärakennuksineen, jonka on piirtänyt Yrjö Sadeniemi. Koulun naapurina seisoo Lill-Särklaxin
Julkisena rakennuksena sen rakentamiseen tarvittavat varat on senaatti aikanaan anonut Venäjän tsaarilta, mistä muistuttavat dokumentit on talletettu Kansallisarkistoon.
Roslings on toiminut kouluna 1960-luvulle, minkä jälkeen se on ollut yksityisomistuksessa. Puutarhaa on kehitetty 1990-luvun puolivälistä, unohtamatta biodiversiteettiä ja luonnontilaisia niittyjä. Sen kehyksenä on satavuotias alkuperäispuusto, johon kuuluu kuusia, koivuja, lehtikuusi ja majesteettinen punatammi.
(Andromeda polifolia) ruotsinkieliseen nimeen Rosling.
Yli 100-vuotiaan Roslingsin rakennukset ovat valmistuneet autonomian aikana, n. vuonna 1911.
Julkisena rakennuksena sen rakentamiseen tarvittavat varat on senaatti aikanaan anonut Venäjän tsaarilta, mistä muistuttavat dokumentit on talletettu Kansallisarkistoon.
Roslings on toiminut kouluna 1960-luvulle, minkä jälkeen se on ollut yksityisomistuksessa. Puutarhaa on kehitetty 1990-luvun puolivälistä, unohtamatta biodiversiteettiä ja luonnontilaisia niittyjä. Sen kehyksenä on satavuotias alkuperäispuusto, johon kuuluu kuusia, koivuja, lehtikuusi ja majesteettinen punatammi.
kartano ja Särkilahden toisella puolella Särklax Gård, jonka vaiheisiin liittyy mm. Serlachius -suvun juuret 1600-luvulla.
Tontin nimi pohjautuu Suokukan (Andromeda polifolia) ruotsinkieliseen nimeen Rosling.
Yli 100-vuotiaan Roslingsin rakennukset ovat valmistuneet autonomian aikana, n. vuonna 1911.
Julkisena rakennuksena sen rakentamiseen tarvittavat varat on senaatti aikanaan anonut Venäjän tsaarilta, mistä muistuttavat dokumentit on talletettu Kansallisarkistoon.
Roslings on toiminut kouluna 1960-luvulle, minkä jälkeen se on ollut yksityisomistuksessa. Puutarhaa on kehitetty 1990-luvun puolivälistä, unohtamatta biodiversiteettiä ja luonnontilaisia niittyjä. Sen kehyksenä on satavuotias alkuperäispuusto, johon kuuluu kuusia, koivuja, lehtikuusi ja majesteettinen punatammi.
Ota yhteyttä
Taina Suonio
FM, ympäristöbiologi ja maisemasuunnittelija
Roslings Manor Gardens
Kvarnudden 12
07930 Pernaja
FINLAND
Tel: +358 (0)50 44 35 789
taina.suonio@rmgardens.fi
Y-tunnus: 2526251-7
Löydät minut myös LinkedIn, Twitteristä, Facebookista ja Instagramista
PS. Yksityinen tilaaja: muistathan, että työni on kotitalousvähennyskelpoista
Jukka Gröndahl