Kädet multaan

Nyt laitetaan kädet multaan! Kutsumme kaikentasoiset viherharrastajat elämään vuoden ihaninta aikaa yhdessä. Viljelit sitten pienesti tai isosti, puutarhassa, ikkunalaudalla tai palstalla – sinut on kutsuttu mukaan.
Kädet multaan Podcast

Taas on tullut se aika, kun viljelykausi alkaa ikkunalaudoilla, kotipihoilla, parvekkeilla ja palstoilla. Radio Suomessa tartutaan taimiin ja kolistellaan kuokalla kevään kunniaksi.
Etsimme asiantuntijoiden kanssa vastauksia kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin, jotka liittyvät kasvien kasvattamiseen kotona, palstalla tai vaikkapa mökillä.
Asiantuntijoina studiossa ovat ympäristöbiologi, maisemasuunnittelija Taina Suonio ja Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Uski. Lähetyksen juontajina Inkeri Alatalo ja Markus Turunen.
Kädet multaan -sadonkorjuulähetys

Kaikkien aikojen puutarhakausi kääntyy palkkapäivän puolelle!
Kädet multaan -puutarhaillan aiheena sadonkorjuu, kesän viljelyjen onnistuminen ja miksei myös epäonnistuminen sekä puutarhan syystyöt.
Asiantuntijoina ovat ympäristöbiologi ja puutarhasuunnittelija Taina Suonio sekä Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori. Lähetyksen juontavat Inkeri Alatalo ja Sanna Pirkkalainen.